VALTAKUNNALLINEN KALENTERI

Tulipalojen sammuttamisesta ennaltaehkäisyyn, NETTI

Aloitusaika :
15.3.2019 9:30
Lopetus aika :
15.3.2019 15:30
Paikka :
Verkkolähetys
Kuvaus

Tulipalojen sammuttamisesta ennaltaehkäisyyn

Monialaisuus ja yhteisöllisyys opiskelijahuoltotyössä

Hyvä nuorten kanssa työskentelevä ammattilainen,

Tule kuuntelemaan, pohtimaan ja keskustelemaan, mitä meidän pitää oppilaitoksissa ja opiskeluhuoltotyössä tehdä toisin, jotta nuorilla olisi parempi olla ja korjaava työtä tarvittaisiin vähemmän!

Oppilaitoksen toimintakulttuurin tulee tukea monialaista yhteistyötä. Näin voidaan välttyä ”raskailta” toimenpiteiltä ja ennaltaehkäistä ongelmien syntymistä. Monialaisen yhteistyön tulee Oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaan ylittää hallintorajat. Yhteisöllisen oppilashuollon tulee toimia niin, että nuorella on tarvittaessa saatavana aikuisen tukea, eikä hän ajaudu ”kolattavaksi” palveluverkoston keskelle. Tittelillä tai organisaatiolla ei nuorelle ole väliä! Erityisesti nuoren oman toimijuuden tulee korostua.

Tilaisuus on tarkoitettu kaikkien kouluasteiden ohjaus- ja opetushenkilöstölle, opiskelu- ja oppilashuollossa työskenteleville, sosiaali- ja terveystoimessa, nuorisotoimessa ja työhallinnossa ohjaustyötä tekeville.

Koulutus järjestetään Länsi- ja Sisä-Suomen alehallintoviraston ja sen toimialueen ELY-keskusten yhteistyönä. Varsinainen koulutusosuus on osallistujille maksuton.

KOULUTUSKIRJE

MATERIAALI

Rauno Perttula, Monialainen yhteistyö opiskelijahuollossa

Minna Heikkinen, Yhteisöllinen oppilashuolto Suolahden yhteiskoulussa

Eveliina Ojala ja Sani Järvinen, Ennaltaehkäisevä ohjaus lukiossa

Tiina Kuittinen ja Matias Vallisto, Yhteinen tahtotila ja yhteistyö nuorten tukemiseksi

TALLENTEET

15.3.2019 Opiskeluhuolto, osa 1

Ehkäisevä opotyö ja nuoren toimijuuden tukeminen 

https://avi.adobeconnect.com/pr25v3284p72/

 

Osa 2

Yhteinen tahtotila ja hallintorajat ylittävä yhteistyö nuorten tukemiseksi 

https://avi.adobeconnect.com/pyetvr6exuyx/

 

Osa 3

Käytännön menetelmiä monialaiseen opiskeluhuoltoon 

https://avi.adobeconnect.com/ptpvcn66oulw/

 

Ilmoittautumisen yhdyshenkilö Pirjo Jämsen-Ahonen, s-posti: pirjo.jamsen-ahonen@avi.fi

Ohjeet nettiosallistumiseen ja tilaisuuden ohjelma liitetiedostona.

Linkin kautta pääset kirjautumissivulle. Vierailijana kirjautuminen on valmiina valittuna.

Kirjoita oma koko nimi sille varattuun kenttään ja paina ”Enter Room”.

Ei mielellään nimimerkkejä.

Googlen Chrome -selain on haastava, joten suosittelemme käyttämään muita selaimia.

 

  • Kytke äänilaitteet ennen kirjautumista
  • Käytä langallista verkkoa, jos mahdollista
  • Sulje ylimääräiset ohjelmat

 

Jos selain pyytää asentamaan laajennusta, toimi selaimen ohjeiden mukaan.

Jos törmäät ongelmiin kirjautumisvaiheessa, kokeile ensin toista selainta.

Jos haluat osallistua mobiililaitteilla:

Mobiililaitteella osallistutaan käyttämällä ladattua sovellusta.

Android laite: lataa Play kaupasta ilmainen Adobe Connect sovellus

iPad ja iPhone: lataa App Storesta ilmainen Adobe Connect sovellus

 

Lähetyksen aikana autamme tekniikan kanssa chatin kautta.

Lisätietoja antaa:

Miska Riekkinen
Ilona IT Oy
gsm: 0400 905 273

TERVETULOA LANGOILLE!

Osallistujat vastaavat itse matka-, ruokailu- ja majoituskuluista.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Marjut Mikkola, marjut.mikkola(at)avi.fi, p. 0295 018 562
Aiheet: Opetus Alueet: Pohjois-Suomi Lappi Etelä-Suomi Itä-Suomi Lounais-Suomi Länsi-ja-Sisä-Suomi Tiedoteaiheet: Opetus Liiteaiheet: Opetus Liitealueet: Lappi Pohjois-Suomi Länsi- ja Sisä-Suomi Itä-Suomi Lounais-Suomi Etelä-Suomi

Tulipalojen sammuttamisesta ennaltaehkäisyyn, NETTI

ALUEEN TAPAHTUMAT

Päiväys Aika Aihe Alue
20.1.2020 9:00 – 11:45 STRIIMAUS Hyvinvoiva lapsi koulussa - käytännön menetelmiä koulujen työntekijöille Pohjois-Suomi, Lappi, Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
2.12.2019 9:00 – 11:45 STRIIMAUS Hyvinvoiva lapsi koulussa - käytännön menetelmiä koulujen työntekijöille Pohjois-Suomi, Lappi, Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
4.11.2019 9:00 – 11:45 STRIIMAUS Hyvinvoiva lapsi koulussa - käytännön menetelmiä koulujen työntekijöille Pohjois-Suomi, Lappi, Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
2.10.2019 9:00 – 11:45 STRIIMAUS Hyvinvoiva lapsi koulussa - käytännön menetelmiä koulujen työntekijöille Pohjois-Suomi, Lappi, Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
2.10.2019 9:00 – 15:30 Hyvinvoiva lapsi koulussa - käytännön menetelmiä koulujen työntekijöille, Helsinki Etelä-Suomi
4.11.2019 9:00 – 15:30 Hyvinvoiva lapsi koulussa - käytännön menetelmiä koulujen työntekijöille, Helsinki Etelä-Suomi
2.12.2019 9:00 – 15:30 Hyvinvoiva lapsi koulussa - käytännön menetelmiä koulujen työntekijöille, Helsinki Etelä-Suomi
20.1.2020 9:00 – 15:30 Hyvinvoiva lapsi koulussa - käytännön menetelmiä koulujen työntekijöille, Helsinki Etelä-Suomi
21.11.2019 8:45 – 12:00 Opetus- ja oppilaitosturvallisuus, Tampere Länsi-ja-Sisä-Suomi
17.9.2019 8:30 – 15:00 Helsingfors: Fördjupade färdigheter i bedömning som en del av lärarens yrkesliv - del 3 Etelä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
12.9.2019 8:30 – 15:00 Vasa: Fördjupade färdigheter i bedömning som en del av lärarens yrkesliv - del 3 Etelä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
22.5.2019 12:00 – 15:30 Vasun arvioinnilla arkeen, Oulu Pohjois-Suomi
18.9.2019 9:00 – 16:00 Inklusiivinen koulu - kohti vuorovaikutteisempaa toimintakulttuuria, Helsinki Etelä-Suomi
21.5.2019 9:30 – 16:00 Liikunta - terveydenhuollon käyttämätön hoitomuoto Lappi
25.9.2019 8:30 – 15:00 Vasa: Åskådningsfostran inom grundläggande utbildning Etelä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
24.9.2019 8:30 – 15:00 Helsingfors: Åskådningsfostran inom grundläggande utbildning Etelä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
18.9.2019 8:30 – 15:00 Åbo: Åskådningsfostran inom grundläggande utbildning Etelä-Suomi, Lounais-Suomi, Länsi-ja-Sisä-Suomi
15.5.2019 9:00 – 15:30 Lukemisen taikaa – innostu ja innosta tarinoiden maailmaan, Oulu + etä Pohjois-Suomi
26.9.2019 8:30 – 15:30 Lapsiin kohdistuva seksuaaliväkivalta ja digitaalinen media, Oulu Pohjois-Suomi
4.10.2019 9:00 – 15:00 Sivistystoimen johdon päivä, Oulu Pohjois-Suomi
Näytetään tulokset 1 - 20 / 2 780
Merkintöjä per sivu 20
of 139
Päivitetty