› Graafinen versio

Tunnelmia penkin ääreltä

SuomiAreenan Kansalaistorilla 15.-19.7.2019 juttelimme kaiken ikäisten kanssa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantaminen on meidän kaikkien yhteinen asia.


Klikkaamalla saat kuvat suuremmiksi

Esiintymislavalla seisoo kaksi naista
1.
Nainen seisoo ja katsoo kun kaksi lasta kirjoittaa penkkiin
2.
Nainen kyykistyneenä kirjoittaa penkkiin
3.
Nuoria kirjoittamassa penkkiin, vain kädet näkyvissä
4.

5.
Vanhat rouvat kumartuneena penkin ylle kirjoittamassa siihen tekstiä
6.

7.

8. 

9.

10.

11.

12.

13.
 
14.

15.
Viisi henkilöä seisoo pyöreän pöydän ympärillä keskustelemassa
16.

17.
 
Penkki täynnä erivärisiä kirjoituksia
 18.

1. Ella Kanninen juonsi torivarttimme SuomiAreenassa 17.7. 2019. Sanna Puura, johtaja aluehallintovirastosta, kuunteli herkällä korvalla, kun Onni Westlund (Pesäpuu ry), Milla Kuparinen (Satanuoret-ryhmä) ja Mea Vähä-Jaakkola (Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto) kertoivat omat ratkaisuehdotuksensa lasten ja nuorten hyvinvointiin. Yleisö sai huutoäänestää hyvistä ehdotuksista parhaan. Voiton vei Millan idea: jokaisen 6-9. luokkalaisen pitäisi yhdessä huoltajan kanssa valita käynti terveydenhoitajalle, kuraattorille, psykologille tai erityisopettajalle; näin madallettaisiin kynnystä hakea apua.  

2. Nuorisotoimen ylitarkastaja Liisa Sahi seuraa, kun maassa istuvat tytöt kirjoittavat Ratkaisujen penkin istuimelle omat ratkaisuehdotuksensa. 

3. Ratkaisujen penkki haastoi ihmiset kirjoittaman ajatuksiaan monenlaisissa asennoissa. Kun kirjoitustila alkoi huveta, aluehallintoviraston työntekijät heittäytyvät jopa makuulle kirjoittamaan asiakkaan puolesta penkkiin. 

4. Nuoret kirjoittavat penkin istuimelle "Ei saa kiusata". Kiusaamisen vähentäminen oli teema, joka nousi esiin monissa penkin kirjoituksissa sekä keskusteluissa eri-ikäisten henkilöiden kanssa. 

5. Nuori mies otattaa kuvan jaettavaksi somessa asiasanalla #herkälläkorvalla. Puhekuplassa lukee "Vähemmistöjen oikeuksien huomioiminen". Se on tärkeää myös lasten ja nuorten osalta. 

6. Ratkaisujen penkki sai ihmiset veryttelemään ja taipumaan. Oman ratkaisuehdotuksensa sai kirjoitettua helposti penkin istuimen sisälle, kunhan vähän kumartui.  

7. Kaksi aluehallinnon työntekijää keskustelee naishenkilön kanssa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Avilaisten t-paidassa lukee edessä "Herkällä korvalla" ja selässä "Entinen nuori – kuulo tallessa". 

8. Ylijohtaja Merja Ekqvist keskustelee pienen tytön kanssa siitä minkälaisilla asioilla lasten elämän saisi paremmaksi.  

9. Aluehallintoviraston teltalla SuomiAreenassa Ratkaisujen penkki kiinnosti kaikenikäisiä. 

10.  Porin nuoret työpajojen nuoria vieraili teltallamme SuomiAreenassa. Ratkaisujen penkki sai selkänojansa rakennuspajalla, kauniin värinsä ja graffitin taidepajalla ja juttua itsestään Presspajalla. Heitä voi seurata Instagramissa ja Facebookissa.   

11. Skeittarinuoret pysähtyvät Ratkaisujen penkin äärelle lukemaan mitä ajatuksia muut jo ovat kirjoittaneet. 

12. Sattumalta kaksi henkilöä kirjoitti penkin sisäosaan harmonisesti ja stereona. 

13. Aluehallintoviraston teltalla oli kova kuhina SuomiAreenan Kansalaistorilla.  

14. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantaminen oli aluehallintoviraston pääteema SuomiAreenassa 2019. Aihe oli kaikenikäisten sydämellä. 

15. Nuorisotoimen johtaja Sanna Puura seuraa, kun tyttö kirjoittaa näkemystään Ratkaisujen penkkiin. 

16. Lastensuojelun asiantuntijat Milla Kuparinen, Onni Westlund ja Mea Vähä-Jaakkola sekä nuorisotoimen johtaja Sanna Puura valmistautuvat MTV-lavan torivarttiin. Viime hetken neuvoja antaa viestintäpäällikkö Tanja Railo.  

17. Myös poliisit piipahtivat miettimässä päivän kysymystä. Pääteeman – lasten ja nuorten hyvinvointi – rinnalla aluehallintoviraston teltalla tuotiin esiin myös muita viraston vastuulla olevia asioita. 

 18. Ratkaisujen penkki alkoi täyttyä vauhdilla heti ensimmäisestä esilläolo päivästä alkaen. Lasten ja nuorten hyvinvointi todella kiinnosti SuomiAreenassa vierailevia ihmisiä. Lapsissa on tulevaisuus. 

 

 

 

  

 

 

Päivitetty